Kummikoulu
Toimin C.O. Malmin koulun kummikirjailijana. Koulu sijaitsee Turussa. Koulu on alunperin kuurojen ja huonokuuloisten koulu. Nykyisin siellä annetaan opetusta myös kielihäiriöisille ja dysfaattisille lapsille ja nuorille. Ensimmäisen kerran vierailin koulussa vuonna 2003. Tällöin rakensin yhteistyössä diakin viittomakielen tulkki-opiskelijoiden kanssa kouluun runokaupungin, jossa lapset vierailivat. Sen jälkeen olen tehnyt koululle pajoja, esityksiä, kirjailijavierailuja ja hankkeita.
Tarinankerronta (siis tarinan kertominen, ei lukeminen kirjasta) on toiminut koulussamme erityisen hyvin. Osa lapsista on ylivilkkaita mutta he ovat innolla ja keskittyneesti mukana tarinankerrontatilanteessa. Tarinankerronta saa aikaan kerronnallisen, visuaalisen, psykologisen ja yhteisöllisen elämyksen ja rikastuttaa kieltä. Se kiehtoo myös aikuista, jolloin kaikki saavat jotain tarinahetkestä.
Vuonna 2006 perustimme opettajien kanssa kouluun kaksikielisen sanataidetyöryhmän. (viittomakieli, suomi) Toteutimme yhdessä koko koulun viikinkiaiheisen sanataidehankkeen. Vierailin koulussa viikinkiskaldi Una Tuulijalkana. Hän kertoi islantilaisia kansantarinoita. Viikinkiteema sai alkunsa opettajien Islannin vierailusta. Vietimme viikinki-teemaviikkoa ja tutustuimme viikinkeihin sanataiteen, musiikin ja kuvataiteen keinoin. Teimme viikinkiasuja, laivoja, maahisten aarteita, opettelimme riimukirjoitusta ja keksimme itsellemme viikinkinimet. Julkaisimme myös viikinkilehden ja vierailimme Kuralan Kylämäessä tutkija Markku Ikäheimon vieraana.
Viikinki-hanke huipentui tammikuussa 2007 omaan suureen viikinkijuhlaan, jossa esiintyivät lähes kaikki koulun oppilaat. Juhlassa matkustettiin taikakiven voimin Una Tuulijalan tarunomaiseen kotikylään Jäämaassa. Huhtikuussa 2007 kävimme katsomassa Thorin Vasara-musikaalin Turun kaupunginteatterissa. Kuvassa henkilökuntaamme viikinkeinä ja maahisina.
Keväällä 2007 käynnistyi uusi tarinahanke: Taikamatka maailman ympäri. Taikamatkan avulla tutustumme kaikkiin maihin ja kieliin, jotka oppilaiden taustan takia ovat esillä koulussa tai kotona (mm. suomi, vietnam, somalia, thai, swahili, venäjä, arabia, darin kieli, kikuju, aramea, Suomen viittomakieli, Venäjän viittomakieli, romanikieli, viro, bosnian kieli, albania). Samalla luomme aivan ikioman mielikuvitusmaan Huraburran, joka toistaiseksi on kadonnut maailmankartalta tarinoineen, kielineen, ihmisineen kasveineen, eläimineen, taideteoksineen ja kirjoineen. Uusi Huraburra esittäytyy keväällä 2007 koulun monikulttuurisissa juhlissa muiden maiden rinnalla.
Toimin lukukautena 2007-2008 myös sanataiteen tuntiopettajana C. O. Malmin koulussa. 3-4-luokkalaisten kanssa teemme runoja erilaisilla välineillä. Eskari-alkuopetuksessa toteutamme sanataidekokonaisuuden Hannu Hirvosen syksyllä ilmestyvän Muriseva metsä-kirjan pohjalta. (Tammi) Toisena opettajana kanssani toimii laaja-alainen erityisopettaja Sirkku Kinos.
